< John Patrick Michael Murphy

Percy Bysshe Shelley (1792-1822) oli murheellinen nero, joka pyrki elämään onnellista elämää. Häntä kiehtoi historia, kielet ja filosofia, lapset riemastuttivat häntä, hänestä tuli vakava uskonnon opiskelija, kun hän yritti parantaa tilaamme tässä maailmassa. Hän perehtyi latinaan ja kreikkaan, hän pohti suuria filosofeja, ja äkkiä hän oli uudestisyntynyt — hänestä tuli seos Lucretiusta, Pliniusta, Humea, Lockea, d'Holbachia, Baconia, Voltairea, Spinozaa, Franklinia, Painea ja näiden lisäksi joukko muita jättiläisiä, joiden ajatukset sulautuivat hänen säihkyvään mieleensä. Hän oli varhain valmis käyttämään aikansa voimia. Shelley käytti lehdistöä julkaisemaan näkemyksensä ihmisyydestä ja siitä, miten "valta ja pappien viekkaus" olivat höpläyttäneet meitä.

Kirkko oli valmistautunut Shelleyn kaltaisia vapaa-ajattelijoita vastaan aina siitä asti, kun Konstantinus neljännellä vuosisadalla ympäröi papiston poliittisella vallalla. Vuonna 1444 Caxton julkaisi ensimmäisen Englannissa painetun kirjan. Kolmekymmentä vuotta myöhemmin Lontoon piispa kutsui kokoon prelaatit ja papit erityisesti sitä varten, että he tukahduttaisivat idean lehdistönvapaudesta. Hän kiihotti salajuoneen näin:

Ellemme tuhoa tätä vaarallista keksintöä, se on eräänä päivänä tuhoava meidät!

Pian tämän jälkeen Englannin yleinen laki kielsi puhe- ja lehdistönvapauden, mikäli se "soimasi" kirkkoa tai "pilkkasi" Raamattua. Shelleyn päivinä radikaali ajatus lehdistönvapaudesta oli yhdistynyt ateismiin, joka taas oli uhka kirkolle ja valtiolle. Jos joku hyökkäsi kirkkoa vastaan, se oli pyhäinhäpäisyä, jos hyökkäsi valtiota tai sen käytäntöjä vastaan, se oli kapinallista. Molemmat olivat laittomia tekoja. Lain mukaan ei saanut häpäistä, kirkonmiesten mukaan ei saanut kapinoida. Yksi suojeli papistoa; toinen suojasi poliitikkoja. Shelley hyökkäsi näitä molempia vastaan painokonein. Vaikea sanoa, kirjoittiko Shelley kapinallisemmin kuin häpäisevämmin vai päinvastoin.

18-vuotiaana hänet erotettiin Oxfordin yliopistosta hänen painettuaan kirjoituksen Ateismin tarpeellisuus, joka alkoi lauseella "Jumalaa ei ole olemassa." Hän lähetti kopion siitä "jokaiselle kuningaskunnan piispalle" ja kiinnitti ateistisia julisteita kappeliin. Pian hänen Oxfordista lähtönsä jälkeen lordi Ellenborough, Ison-Britannian ylimmäinen tuomari tuomitsi erään iäkkään painajan vankilaan ja antoi hänelle sakon, joka vei hänet vararikkoon, koska hän oli painanut Thomas Painen teoksen Järjen aikakausi (The Age of Reason).

Shelley julkaisi arvon tietämättömälle juristille avoimen kirjeen, jossa hän puhui ajattelemisen, tutkimisen ja julkaisemisen oikeuden puolesta. Hän selitti, miten totuus voidaan löytää ainoastaan, jos on mahdollisuus avoimeen keskusteluun.

Se, mikä on väärää, joutuu viime kädessä oman vääryytensä kiistämäksi. Se, mikä on totta, ei tarvitse kuin julkisuutta tullakseen tunnustetuksi.

Hän ilmoitti ylimmäiselle tuomarille, että jos uskonto sallisi vapaan keskustelun, niin

muhamettilainen, juutalainen, kristitty, deisti ja ateisti eläisivät yhdessä yhteisössä jakaen tasan sen yhteyksistä koituvan hyödyn, ja yhtyneinä yhteen veljellisen rakkauden sitein.

Näin ei käynyt, mutta Englannissa syntyi keskustelu, joka koski ihmisoikeuksia. Juttu aiheutti myös sen, että Thomas Painen "kapinointia" luettiin hänen synnyinmaassaan niin kuin sitä oli luettu Amerikassa sukupolvea aiemmin. Sitten kruunu lakkasi panemasta toimeen vuoden 1698 jumalanpilkkalakia, ja sieti jopa yleisön oikeutta arvostella itseään hallitusta.

Shelley jatkoi toimintaansa julkaisten painatteita, jotka tuomitsivat hallituksen sen johdosta, että ne tekivät ammattiliitoista laittomia, kansa näki nälkää, koska maatalouspolitiikka suosi vain valtavia kartanoita, kun taas työväki eli ja kuoli köyhyydessä ja orjuudessa.

Kruunu ja risti panivat vastaan — Shelley menetti ensimmäisen vaimonsa kuoltua lastensa huoltajuuden papille, joka otti heidät, koska Shelley oli kirjoittanut teoksensa Kuningatar Mab, "joka häpäisevästi pilkkasi kristillisen ilmoituksen totuutta ja kielsi Jumalan olemassaolon." Shelleyn isä, eräs parlamentin jäsenistä, kielsi hänet. Hänen julkaisijansa pantiin vankilaan, vaikka hän itse onnistuikin välttämään vangitsemisen.

Hän lähti kotoaan 25-vuotiaana viettääkseen viimeiset neljä elinvuottaan Italiassa muiden aikansa maanpakolaisten kanssa. Hän sai sopivan lopun — hän menetti myrskyisän elämänsä purjehdittuaan myrskyyn.

Käännös © 2001 Vihreä Rouva Internet Infidels-järjestön luvalla. Muita Murphyn tekstejä ja paljon muuta vapaa-ajattelua, ateismia ja teismiä käsittelevää löytyy The Secular Web-järjestön sivuilta englanniksi. These files, and many more are available at the Secular Web. For more information send mail to infidel@infidels.org.