Aaro Hellaakoski

s. 22.6.1893 Oulu — k. 23.11.1952 Helsinki

Fil.tri 1928 väitöskirja Puulan järviryhmän kehityshistoria. Luonnonhistorian ja maantiedon opettaja useissa kouluissa. Kirjoitti arvosteluja eri lehtiin; osasi myös maalata, mutta hävitti lähes kaikki työnsä.

Uhman ja sisäisen kamppailun runoilija

Sinne, sinne missä luodon hieta antaa
vaivoin pajupensahalle ravinnon.
Sinne, missä yllä yksin pilvet on,
ympärillä meri vailla rantaa.

Sinne kuuntelemaan aallon kohinata,
katselemaan sinimustaa ulappaa.
Saatat uhkas, katkeruutes unohtaa
kuullen, katsoin merta aukeata.

Tuskas pyyhkii tuuli pois kuin löysän sauhun.
Vetten suola huuhtoo sydänsuonias.
Tuntuu niinkuin mahtuis pieneen rintahas
kuulto meren, voima aallon pauhun.

Tuhlaajat

Maan laveilla teillä
me lasketaan
ja valjakot meillä
on ruhtinaan.

Ei rikkaitten juhlaa
raha valkaista voi.
Mut köyhä kun tuhlaa,
niin taivaat soi

ja vavahtaa pinta
tylyn, kateisen maan.
Ja vertemme hinta
vain tuhlataan!

Poutapäivä

Sitä kaikkea ei voi kyllikseen katsella.
Tuntee olevansa kyllin pieni
ollakseen varma
ja levollinen.
Tuntee olevansa tarpeeton
tarpeettomassa maailmassa,
jota aurinko paistaa.
Tuntee elämän
niin lapsekkaan avuttomana
haparoivan,
kompastelevan,
kapealla laudalla, kahden tyhjyyden välissä.

Oi aurinko kuinka se paistaa!
Maa heilimöi,
pääskyt livertävät,
meri säihkyy,
pihlajanoksan varjo
keinuu
edestakaisin
aitan harmajassa seinässä.

Oi elämä, ei mitään turhempaa, ei kipeämpää, ei kauniimpaa.
Oi kuolema, ei mitään lempeämpää.

Kuutamo metsässä

metsän sisällä taikatie
ei mistään tule, ei mihinkään vie.

Varjoni karkasi. Vailla oon
ruumista. Liuonnut kuutamoon.

Askel jää ilmaan irralleen.
Käteni koskee tyhjyyteen.

On nähty

Ma tahdoin nähdä elämän. Ja nähdä kuoleman.
On nähty virta elämän. Ja kaista kuolemaakin.

Oi elon virta samea. Oi kuolon kirkas vuo.
Ma löysin paikan, jossa yhtyy kumpainenkin nuo.

Ma katson kuinka tumma laine liittyy valkeaan.
Käyn kerran niitten matkaan unhon virtaan harmajaan

Tähtilaivat

välimatkat huikeat
valovuosina lausutaan.

Hauskaa lienee uskaltaa
virstan myriaadin taa,

jossa kiiluu houkuttain
pienen pieni tähti vain.

Huimempaa on kuitenkin
meloa meriä eetterin

yksinäisellä ruuhellaan,
sammuva taivas kattonaan.

Tuulien soitot on vaienneet.
Ympäri soi ikityynet veet.

Ruuhi solisten katoaa
olemattoman matkan taa.

Sarjasta "Lyhyesti"

Niin, se on yksin-eläjän kitkerä totuus:
kuulut omaan tahtiis ja omaan rotuus,
vertesi veljet haudoista antavat kättä
tai, kenties, ovat vielä he syntymättä.

Lainaa, Apollo —

Työhön upoten toinen lannisti vaivat.
Kolmannen lunastaa korkeat jumalat saivat.

Niin edespäin. — En ollenkaan puhu noista,
joilla on kylmää järkeä monenkinmoista,

tarkoitan vain sieluja liekehtiviä,
jotka ei osanneet olla ei jäitä ei kiviä.

Lainaa heille, Apollo, tyyneyttäsi,
otsalle polttelevalle paina viileä käsi,

jotta he riemukseen tasapainon saavat,
arpeutuu sisäpuoliset taas palohaavat,

jotta he, tervein aistein, maailmastaan
ottavat sen, mikä otettava on vastaan,

jotta he tekonsa mittaisi oikein suhtein,
nuorina, kuin myös elämän ehtoopuhtein,

jottei säät ei jyrinät järkyttäisi,
jotta he, ihmeeksi itselleenkin, jäisi

hymyten syrjemmäs, kun kohtalo vakaa
kaikkien kouriin arpanappulat jakaa;

moni jos tarttuu niihin, kenties viittaa
kintaalla jokuset: kiitos, ei, en piittaa.

Suolaa

turhaan hajalle itseään
sähisten omassa vyöryssään.
Vieläkään en saata
kauheasta laata.

Olkoon niin. Olen ollut vain
huohotus ainoastaan,
itsetuhossa kuohuttain
vaiston vaistoa vastaan.

Kapinoinut ja kiistellyt
olenhan. Siinä on syyni.
On niin vaikea olla nyt
alistuvainen ja tyyni.

Pienoinen pulma vain ei suo
rauhaa: kumpi on kumpi?
hyökykö olin vai kallio tuo
suultansa suljetumpi?

Onhan kuin otsaani äsken ois
moukaroitu ja lyöty.
Jotakin pyyhkäisen poskelta pois.
Suolaa on juotu ja syöty.

Runokokoelmat

• Runoja 1916
• Nimettömiä lauluja 1918
• Me kaksi 1920
• Elegiasta oodiin 1921
• Maininki ja vaahtopää 1924
• Jääpeili 1928
• (Pitkä tauko)
• Vartiossa 1941
• Uusi runo 1943
• Huojuvat keulat 1946
• Hiljaisuus 1949
• Sarjoja 1952
• Huomenna seestyvää 1953

Muita teoksia

• T.K. Sallinen 1921 tutkimus
• Suljettujen ovien takana 1923 ekspressionistinen romaani
• Iloinen yllätys 1927 novellikokoelma
• Kuuntelua 1950 esseitä
• Lumipalloja 1955 aforismeja
• Niinkuin minä näin 1959 aforismeja
• Runon historiaa 1964 esseitä

Hellaakoskesta on esim. Kaisa Kantola kirjoittanut väitöskirjan Olen, enkä ole 1972. Oulun kaupunginkirjastolla on hyvää tietoa Hellaakoskesta ihmisenä ja runoilijana.